keskiviikko 22. lokakuuta 2014

Pitkä matka kotiin

Namibia on suomalaisille kaukainen paikka. Lensimme paluumatkalla ensin Windhoekista Johannesburgiin, lento kesti parisen tuntia. Johannesburgista Muncheniin lento kesti 11 tuntia ja Munchenistä Helsinkiin vielä reilut pari tuntia. Oheisessa kuvassa näkyy muutama matkalaisemme odottamassa jatkolentoa. Huomioikaa hienot kampaukset!
Minulla oli Helsingistä vielä lento Ouluun, mikä kesti tunnin. Kotona olin keskiviikkona seitsemän jälkeen illalla. Oulussa oli pakkasta ja maa oli roudassa. Aikalainen muutos Namibian yli 30 asteen helteestä.

Henkinen kotimatkamme kestää varmasti paljon kauemmin. Kokemuksia kertyi sitä vauhtia, ettei niitä mitenkään ehtinyt sulattaa. Matkablogin pitäminen tuntui monesti varsin työläältä, kirjoitettavaa olisi ollut niin paljon ja verkko oli välillä olematon. Illalla tuntui usein, ettei millään jaksa edes aloittaa kirjoittamista, koska tapahtumia oli niin paljon. Iltaisin oli vaikea muistaa, mitä samana aamuna oli nähty ja tehty. 

Niin kuin blogiteksteistä varmaan on voinut havaita, matkamme onnistui loistavasti. Suuri ansio siitä on Kirjastot ja kehitys -hankkeen Marjatta Lahdella ja Minna Koskisella. Käytännön asiat sujuivat hyvin Olle ja Stefan Erikssonin ja Koononoo-matkojen erinomaisten matkajärjestelyjen ansiosta. 

Ajoimme reilun viikon aikana Namibiassa yli 2500 kilometriä. Autossa oli neljätoista erilaista ihmistä, joista suurin osa ei tuntenut ennen matkaa porukasta juuri ketään muuta. Autossa oli usein tosi kuuma, koska istuimme aivan kylki kyljessä. Väillä pidimme ikkunoita auki valokuvauksen vuoksi, mutta silloin ilmastointi ei tietenkään toiminut ja oli entistä kuumempi. Tilaa ei ollut paljoa, etenkin pitkäjalkaisille (joita porukassa oli harvinaisen paljon) istuminen oli ahdasta. Mutta me vaihdoimme paikkoja niin, että kaikki pääsivät vuorollaan auton etuosaan ja ikkunoiden viereen parhaimmille paikoille väljemmin istumaan. Matkat menivätkin lopulta yllättävän kevyesti, koko ajan oli niin paljon katseltavaa. Ohjelma oli tiivis, välillä aivan hengästyttävä. Mutta toisaalta kaikki oli niin kiinnostavaa, ettei yhtään kyllästyttänyt. Pikemminkin niin päin, että matkalla toteutettiin myös sellaisia juttuja, joita ei oltu etukäteen suunniteltu. Ja lopulta porukka aina selätti väsymyksen nauramalla paljon, aiheesta ja usein aiheettakin. 

Ryhmän yhteishenki oli hyvä, kukaan ei pahemmin myöhästellyt sovituista ajoista, suunnitelmien muuttuminen ei aiheuttanut purnausta, olimme tyytyväisiä majapaikkoihin ja ruokailuihin. Saimme riittävän usein viiniäkin, ehkä sekin auttoi tunnelmaan! Juopottelemaan emme kuitenkaan ryhtyneet, mitä nyt iltaisin saatettiin juoda gintonicit tai pullolliset mainiota Windhoekin olutta. Oli kiva, että mukana oli kirjastolaisten lisäksi myös opettajia. Keskustelimme kirjastoasioiden lisäksi paljon myös kouluista ja opetuksesta ja toki kaikesta muustakin mahdollisesta maan ja taivaan välillä. Eli kiitokset matkan onnistumisesta kuuluvat myös koko porukalle!

Päätän tämän blogini tähän. Jos joku haluaa linkittää blogin johonkin, se sopii. Tekstiä ja kuvia saa vapaasti käyttää, mutta lähde on hyvä mainita.

Maija Saraste

ps. Tässä vielä pari matkaan liittyvää linkkiä:
http://kirjastotjakehitys.suomenkirjastoseura.fi/
http://www.koonono.com/
 

tiistai 21. lokakuuta 2014

Viimeinen päivä Namibiassa

Viimeinen päivämme Windhoekissa valkeni yhtä lämpimänä kuin edellisetkin päivät. Melkein kaikki lähdimme kaupunkiin. Pirjo ja Hannele jätettiin kampaajalle, sillä he tahtoivat afrikkalaiset lettikampaukset ja osa porukasta jäi keskustaan ostoksille Craft Centeriin, josta sai kaikenlaisia namibialaisia käsitöitä. 

Eva, Jaana, Hanna ja minä halusimme nähdä Katuturan slummialueella sijaitsevan naisten käsityökeskuksen Pendukan. Paikka osoittautui hyvin viehättäväksi. Vain kilometrin päässä kuhisevasta Katuturasta löytyi kauniisti maalattuja taloja, jotka sijaitsivat vehmaan patoalueen rannalla. 

Pendukassa oli vammaisten naisten käsityöpaja ja -myymälä, kahvila, majoitustiloja sekä erilaista kulttuuritoimintaa. Patoalueella näkyi pelikaani, pihalla kutojalinnnut hoitivat pesissä sirkuttavia poikasiaan.

Palattuamme kaupunkiin päätimme Evan kanssa käydä katsomassa Namibian kaupungin pääkirjastoa. 
Tapasimme siellä kirjastokonferenssista tutun kirjastonhoitajan. Ruth von Platon. Kirjasto oli rakennettu 1970-luvulla, mutta peruskorjattu pari vuotta sitten. Se olikin nyt oikein siistissä kunnossa. Kokoelmassa oli enemmän kaunokirjallisuutta kuin tietoa, kirjat olivat enimmäkseen englanniksi, mutta myös saksaksi, afrikaansiksi ja alkuperäiskansojen kielillä. 


Lastenosasto oli maalattu samoilla värillä kuin mitä olimme nähneet viikkoa aiemmin kirjastokäynnillämme Okahandjan kaupungissa.

Aamupäivän aikana ehdimme vielä ihmetellä käsityökauppojen runsasta valikoimaa. Kaikkien meidän kasseihin tarttui lisää ostoksia. Käväisin vielä Erjan kanssa paikallisessa kangaskaupassa, mutta en löytänyt pöytäliinaksi sopivia kankaita. Sen sijaan tapasin nappiosastolla hienosti pukeutuneen herero-naisen, joka antoi luvan kuvata itseään.

Hotellissa söimme lounaan, minkä jälkeen Stefan vei meidät kentälle. Pihalla otimme vielä yhteiskuvia. Tässä kuvassa näkyvät kaikki ryhmämme jäsenet (minua lukuunottamatta): vasemmalta edestä lukien Eva Costiander-Hulden, Erja Makkula, Henna Ylihärsilä, Pirjo Sallmén, Taina Grönman, Hannele Halttunen, Minna Katajamäki. Ylärivin ihmiset vasemmalta lukien Maisku Myllymäki, Sami Jyläs, Hanna Hohenthal, Stefan Eriksson, Jaana Sopanen ja Arja Kangasharju. 
Stefan saattoi meidät turvatarkastukseen asti. Oli haikea erota hänestä. Hän on mukavin opas ja matkanjohtaja, jonka olen tavannut.

maanantai 20. lokakuuta 2014

Kuinka meistä tuli afrikkalaisia eläimiä?

Aamulla saimme nukkua tavallista pitempään. Heräsimme Hannelen kanssa kuitenkin kuuden aikoihin ja saimme nauttia auringonnoususta. Oli mielenkiintoista olla varhain hereillä ja huomata, kuin nopeasti kaikki tapahtuu. Hämärän aikoihin on vielä aivan hiljaista, mutta heti auringon noustua alkaa hillitön sirinä ja sirkutus. Kävimme uimassa, niin kuin joka aamu. Oli niin varhaista, että altaanpuhdistaja oli vielä imuroimassa ötököitä.

Tavattoman hyvän aamiaisen jälkeen lähdettiin matkaan. Pysähdyimme melko pian lähdettyämme ja menimme tutustuman lähellä sijaitsevaan eläinfarmiin. Siellä näimme isoissa aitauksissa leopardeja, varsin kesyjä gepardeja, aavikkoilveksen, hyeenan, joka oli aika ahdistuneen oloinen, ja pari ruskohyeenaa, jotka nekin olivat aivan kesyjä. Menimme jopa niiden häkkiin!





Alkoi pitkä ajomatka kohti Windhoekia. Välillä kävimme syömässä kakkuja Outjossa ja tekemässä ostoksia Okahandjassa. 




Hotellille tulimme viiden aikoihin. Riensimme suoraan uima-altaalle vilvoittelemaan. Illalliselle lähdimme mukavaan Joe's restaurantiin, jossa söimme valtavat annokset kudua, lammasta, kingklippiä, antilooppia tai muita herkkuja. Pidimme Stefanille kiitospuheen ja lauloimme hänelle myös jäähyväislaulun.Illan aikana kaikki saivat omat afrikkalaiset eläimet. Stefan oli ottanut itselleen leijonan nimen jo aikaa sitten.
Arja - sihteerilintu
Erja - diki-diki
Eva - pahkasika
Hanna - virtahepo
Hannele - töyhtöturako
Henna - mangusti
Jaana - strutsi
Maija - kirahvi
Maisku - hyppygaselli
Minna - seepra
Pirjo - kiljumerikotka
Sami - kuningastrappi
Taina - keihäsantilooppi

sunnuntai 19. lokakuuta 2014

Villielämiä ihmettelemässä

Safarilla kannattaa nousta varhain, koska eläimet liikkuvat yleensä heti auringonnousun jälkeen ja juuri ennen auringonlaskua. Lähdimmekin liikkeelle puoli kahdeksan jälkeen. Hetken aikaa oli melkein viileää, mutta pian ilma lämpeni. Ajoimme pitkin pieniä teitä ja kävimme eläinten juomapaikoilla. Näimme gnuita, hyppygaselleja, impaloita, kuduja, punagaselleja, keihäsantilooppeja, kirahveja, seeproja ja monia muita. 





Istuimme nenä ikkunassa tarkkailemassa ympäristöä ja kun joku huomasi liikettä ruohikossa, pensaiden takana tai puissa, kuului kiihkeitä "seis-" tai "pysäytä"-huutoja. Useimmiten se kyllä taisi olla Stefan, joka autolla ajamisesta huolimatta huomasi ensimmäisenä eläimet ja kehotti meitä katsomaan oikealle tai vasemmalle. Vähitellen totuimme kirahveihin, seeproihin ja erilaisiin antilooppeihin niin, ettemme pydähtyneet kuvaamaan jokaista eläintä. 



Ensimmäisen leijonan näkeminen sai kaikkien tunteet pintaan. Kyseessä oli valtava urosleijona, joka oli noin 40 metrin päässä tiestä olevan puun alla syömässä seepraa. Myöhemmin näimme vielä kaksi naarasleijonaa, jotka olivat vähän kauempana. Minun ipadillani ei saanut eläimistä kunnon kuvia, mutta onneksi muilla oli parempia kameroita.
Myös ensimmäisen elefantin näkeminen oli sykähdyttävä kokemus. Sittemmin näimme paljon lisää elefantteja, yhteensä varmaan parikymmentä. Jännittävintä oli, kun elefantti kulki aivan pysäytetyn automme takaa. 



Elefantit olivat aivan erinäköisiä. Joillakin oli tummempi ja joillakin vaalemapi nahka, yhdeltä toinen syöksyhammas oli poikki, joillakin syöksyhampaat olivat kovin lyhyet, toisten nahka roikkui enemmän kuin muilla.

Suurta innostusta meissä  herättivät myös gepardit. Muutaman kymmenen metrin päässä tieltä näimme kolmee ruskogepardia makailemassa puun alla kaikessa rauhassa. Valitettavasti myös niiden kuvaaminen oli aika hankalaa ilman hyvää kameraa.

Neljäs suosikkieläimemme oli sarvikuono. Osa porukasta oli kyllä nähnyt edellisenä päivänä sarvikuonon takapuolen, ja senkin vain puskassa, minkä vuoksi tilasimme Stefanilta sarvikuonoja. Hän toteuttikin toiveemme ja niinpä saavuimme iltapäivän päätyttyä eläinten juottopaikalle, jolla sarvikuono poseerasi meille edestä ja takaa. Kaikki toiveemme Afrikan villieläinten näkemisestä siis täyttyivät. 


Istuminen autossa koko päivän oli aika hikistä. Onneksi pidimme useita taukoja, joista mieleenpainuvin olI vessatauko, joka pidettiin sadan metrin päässä urosleijonan makuupaikasta. Vähän hirvitti nousta autosta ulos, mutta selvisimme siitäkin urheasti.

Yöpaikkamme oli aivan kansallispuiston portin ulkopuolella Taleni Villagessa. Majoituimme viehättäviin kahden hengen telttoihin, joissa oli kuitenkIn kaikki mukavuudet. Illallinen oli yksi parhaista, mitä nautimme koko matkan aikana. Saatoimme valita syötäväksi mm. elandia, kudua ja seepraa. Päivällisen kruunasi jälkiruokapöytä, jossa oli varmaan kymmentä erilaista jälkiruokaa, toinen toistaan paremman makuisia leivonnaisia ja muita herkkuja. Oli ihanaa päästä nukkumaan kaiken kokemamme jälkeen. Pidimme teltan ikkunat avoinna ja nautimme teltan läpi puhaltavasta vilvoittavasta tuulesta.


lauantai 18. lokakuuta 2014

Suomalaisia Ambomaalla

Lauantain ohjelmassa oli mm. tutustuminen Eloc Printing Press and Bookshopiin. Tämä ei kuitenkaan toteutunut, koska kirjakauppa ei ollutkaan avoinna. Onandjokwen sairaalamuseon näyttelyssä saatoimme tutustua siihen, miten suomalaiset lähetystyöntekijät olivat 1800-luvulla käynnistäneet sairaalatoimintaa Ambomaalla. 

Sairaalamuseon vieressä oli silmäasema, jossa työskenteli suomalainen optikko. Saimme tutustua silmäasemaan ja kuulla optikon työstä alueella. 

Kävimme myös hänen talossaan, jonka pihamaalla  sijaitsi oikea sauna. Kuulimme, että pihamaa pitää kuokkia viikoittain hiekalle, jottei pihalle tule käärmeitä.

Käväisimme pikimmiten myös Suomen Lähetysseuran omistamassa kauniissa vanhassa talossa, jossa oppaamme Stefan asui lapsena. Siellä on vieraillut mm. presidentti Martti Ahtisaari. 

Nakambelen museossa tutustuimme suomalaisen Martti Rautasen elämään ja elämäntyöhön. Museon opas Magdalena oli perehtynyt aiheeseen erittäin hyvin ja häntä oli todella ilo kuunnella. Museon yhteydessä oli myös perinnetaloja, joihin kävimme tutustumassa. 


Tämän jälkeen saimme perinteisen lounaan, jossa oli hirssipuuroa, pinaattimuhennosta ja run-away-chickeniä. Juomaksi saatiin paikallista hirssijuomaa. Söimme käsin, niin kuin tapana on. 
Olukondassa kävimme vielä Magdalenan kanssa tutustumassa siihen, kuinka hirssipuuroa tehdään. Saimme itsekin jauhaa hirssiä. Se tapahtui niin, että pitkällä puisella työvälineellä hakattiin majan lattialle tehdyssä syvässä kuopassa olevia hirssijyviä. 


Perheen vanhaemäntä näytti meille, kuinka palmunlehvistä punotaan koreja. Tytär halkaisi kirveen avulla marulapuun hedelmiä, joita saimme maistella. Näistä hedelmistä tehdään kuuluisaa Amarula-likööriä.

Iltapäivällä lähdimme kohti Etoshan kansallispuistoa. Heti portin jälkeen näimme seepralauman ja pian löysimme muitakin eläimiä. Innostus oli suuri, ja kamerat kävivät kuumina. 


Koko porukka ei ollut saaanut majoitusta samaan paikkaan, joten hajaannuimme kahdeksi ryhmäksi. Osa porukasta lähti saattaamaan Namutonissa yöpyviä. Matkan aikana näimme suolajärven rannalla kulkevia kirahveja ja keihäsantiloopin. 


Lisäksi näimme osan elefanttia ja sarvikuonoa. Ne olivat niin hyvin piiloutuneita pusikkoon, että kuvista ne voi havaita vain hyvällä tahdolla. 

Hämärän hetkellä näimme yhtäkkiä tiellä leopardin. Kaikki tapahtui niin silmänräpäyksessä, ettei kukaan meistä ehtinyt ottaa kuvaa. Kaikkien mieliin jäi varmasti se, kuinka leopardi katsoi suoraan meitä, ennen kuin se hyppäsi piiloon tien vierustan pensaikkoon.

Minä yövyin Onkoshi Campilla, joka sijaitsee aivan suuren suolajärven reunalla. Järvessä on vettä vain sadekauden aikana, ja silloinkin korkeintaan metrin. Järvi on noin 150 kilometriä pitkä ja yli 60 kilometriä leveä aavikko. Kävimme maistelemassa rannalla ja hiekan näköinen aines todella oli suolaa. 
Onkoshilla yövyimme ylellisissä majoissa, jotka oli rakennettu puisten telineitten varaan. Niiden alla saattoi kulkea leijonia ja muita villieläimiä, mutta emme kylläkään nähneet yöllä yhtäkään eläintä. 


Illalliseksi söin herkullista elandia. Illan pimetessä katsoimme ravintolan terassilla Afrikan taivaan tähtiä. Tunnelma oli aivan epätodellinen.