torstai 16. lokakuuta 2014

Kansainvälinen kirjastokonferenssi

Aamulla lähdimme ajamaan kohti Oshakatia, jonka hienossa uudessa kirjastossa pidettiin kansainvälinen kirjastokonferenssi. Meitä suomalaisia oli mukana kymmenkunta, Tansaniasta oli kolme henkilöä, Yhdysvalloista kaksi ja Namibiasta 50-60 henkilöä. Tilaisuus alkoi kulttuuriohjelmalla: paikallisen koulun kulttuuriryhmä esitti meille tanssia rummutuksen ja laulun säestämänä. Pienet tytöt värikkäissä asuissaan saivat innostuneen vastaanoton, eikä syyttä, sillä he tanssivat todella antaumuksella.

Konferenssi alkoi juhlallisesti Afrikan Unionin ja Namibian kansallislaululla, jonka jälkeen seurasi yhteinen rukous! Seurasi useita tervehdyspuheita, Namibian kirjastolaitoksen johtajatar Veno Kauaria ja Kirjastot ja kehitys -hankkeen projektipäällikkö Marjatta Lahti kertoivat projektista. Sen jälkeen Tansanian kirjastokoulun opettaja Mussa Sonyo kertoi heidän tarjoamastaan opetuksesta ja Eva Costiander-Hulden puhui Suomen ja Namibian korkeakoulujen yhteistyöhankkeista. Paula Niemi Vantaalta puhui upeasti lukemisen ilosta ja espoolaiset opettajat Arja ja Henna kertoivat lukemiskasvatuksesta ja Lukeminen tekee hyvää -hankkeestaan. Sen jälkeen oli minun vuoroni kertoa Kirjastoreitin mobiilitehtävistä. Esityksemme kiinnostivat kovasti osallistujia. 
Ruokatauon jälkeen osa porukasta lähti tutustumaan läheiseen kouluun ja me muut jäimme kuuntelemaan namibialaisten ja tansanialaisten esityksiä, jotka olivatkin hyvin innostavia. Teemoina olivat koulutus ja hakeutuvat kirjastopalvelut. Seminaarin päätteeksi taas laulettiin kansallislaulut ja rukoiltiin, minkä jälkeen tutustuimme hienoon kirjastotaloon. Kirjastorakennus oli todella upea. Se on valmistunut kuukausi sitten, kirjaston oli suunnitellut joku paikallinen arkkitehti ja maksanut amerikkalainen Millenium-säätiö. Kävijöitä oli todella paljon, joka puolella lapsia ja nuoria lukemassa kirjoja, tekemässä koulutehtäviään ja käyttämässä internettiä.




Ulkona saimme katsoa aikuisten naisten tanssiesityksen. Paikalla oli myös muutama herero-nainen pukeutuneina kansallisasuihin.


Palasimme taas majapaikkaamme uimaan ja vaihtamaan vaatteita. Uima-altaalla pidimme myös pienet lauluharjoitukset konferenssin yhtistä iltajuhlaa varten. Yhteinen päivällinen konferenssin osallistujien kesken pidettiin Ondangwassa. Syönnin jälkeen järjestäjät organisoivat pöytäkunnittain tutustumisleikin, jossa jonkun satunnaisesti valitun henkilön piti esitellä joku pöytäseurueeseen kuuluva. Joillekin pöytäseurueille tai muuten vaan valituille määrättiin erilaisia tehtäviä, jotka olivat laulua ja tanssia. 
Meidänkin kuoromme esiintyi peräti kaksi kertaa. Lopuksi hankkeen projektipäällikkö Marjatta Lahti, projektityöntekijä Minna Koskinen ja Oshakatin kirjastossa tämän syksyn vapaaehtoisena työskentelevä Sini Mäkinen kiittivät osallistujia ja antoivat lahjoja.

4 kommenttia:

  1. Olisikohan se joku paikallinen arkkitehti mahdollisesti Ben Kuutumbeni Kathindi. Aikoinaan hoidin hänen lähettämisensä Yhdysvaltoihin opiskelemaan arkkitehtuuria.

    VastaaPoista
  2. Kysyin kirjastosta arkkitehdin nimeä, mutta en saanut tietää sitä. Suunnittelija voi hyvinkin olla mainitsemasi henkilö.

    VastaaPoista
  3. Ihan nähdä kaunis kirjasto runsaassa käytössä. Arkkitehdin nimi olisi hauska tietää.

    VastaaPoista
  4. Olle Eriksson arveli, että hän olisi voinut olla Ben Kuutumbeni Kathindi.

    VastaaPoista