Apinanleipäpuuta katsomassa

Perjantaiaamu valkeni edelleen lämpimänä. Yöt ovat välillä tukahduttavan kuumia, huoneissa on kyllä ilmastointi, mutta sitä ei oikein kannata pitä päällä, koska tulee kolotusta. Aamu-uinti mangopuitten varjossa olevassa uima-altaassa virkisti mukavasti. Hotellimme Mango Guesthouse on melko uusi ja on varmaan saanut nimensä hedelmiä täynnä olevien mangopuiden vuoksi.

Päivän ensimmäinen vierailukohde oli Okatanan toisen asteen koulu. Tapasimme paljon innnokkaita opiskelijoita, joiden kanssa juttelimme heidän koulunkäynnistään ja tulevaisuudensuunnitelmistaan. 

Koulun kirjasto oli aika vaatimaton, samoin luokkatilat. Oppilaita luokailla oli reilut 30, mutta siitä huolimatta tunneilla oli varsin rauhallista. Ylemmillä luokilla oli enemmän tyttöjä kuin poikia ja he myös kuulemma olivat parempia koulussa. Osa kauempana asuvista oppilaista asui koulun vieressä olevassa asuntolassa.

Seuraavaksi vierailimme Namibian yliopiston pohjoisella kampuksella. Ulkona tehtiin ryhmätöinä joitakin äänityksiä. Sisällä ei ollut meitä ketään vastaanottamassa, mutta katselimme kirjastoa omin päin ja puhuimme joidenkin nuorten kanssa. Kirjaston kokoelma näytti aika vaatimattomilta, joitakin nimekkeitä oli useita, selvästi lahjoituksena saatuja kappaleita. Tässäkin kirjastossa oli paljon nuoria opiskelemassa.

Iltapäivällä lähdimme pohjoiseen kohti Outapia. Matkalla kävimme viemässä kassillisen kirjoja Oshikukussa olevalle Nuukatan ala-asteelle, jossa osa porukkaa oli jo käynyt aiemmin. Meillä oli ylimääräinen kirjakassi ja päätimme antaa sen Nuukatan koululle, koska heillä oli niin vaatimattomat resurssit toimintaansa. Taas tapasimme iloisia lapsia, jotka kaikki halusivat päästä kuvaan.

Outapissa, joka sijaitsee lähellä Angolan rajaa, kävimme katsomassa valtavaa apinanleipäpuuta. Puun sisällä oli pienet penkit kolmessa rivissä ja edessä pöydällä Raamattu. Puuta on käytetty paitsi kirkkona, myös postitoimistona ja vankilana. Puun iäksi arvioidaan tuhat vuotta.

Outapissa kävimme myös paikallisilla markkinoilla, joissa olimeme ainoat valkoiset asiakkaat. Ostin kangasta ja jotain muuta pientä. Markkinoilla ihmiset eivät pitäneet siitä, että heitä kuvattiin, ja sainkin sieltä vain yhden kuvan, jossa naiset ompelevat myytäviä tuotteitaan.

Viimeisenä iltana Mango Guesthousessa söimme taas illallisen majapaikassamme. Illan päätteksi otimme kaikki Hannaa lukuunottamatta jälkiruuaksi Dom Pedro Amarulan, jossa on jäätelöä, kermaa ja Amarula-likööriä. Se oli uskomattoman hyvää.

Kansainvälinen kirjastokonferenssi

Aamulla lähdimme ajamaan kohti Oshakatia, jonka hienossa uudessa kirjastossa pidettiin kansainvälinen kirjastokonferenssi. Meitä suomalaisia oli mukana kymmenkunta, Tansaniasta oli kolme henkilöä, Yhdysvalloista kaksi ja Namibiasta 50-60 henkilöä. Tilaisuus alkoi kulttuuriohjelmalla: paikallisen koulun kulttuuriryhmä esitti meille tanssia rummutuksen ja laulun säestämänä. Pienet tytöt värikkäissä asuissaan saivat innostuneen vastaanoton, eikä syyttä, sillä he tanssivat todella antaumuksella.

Konferenssi alkoi juhlallisesti Afrikan Unionin ja Namibian kansallislaululla, jonka jälkeen seurasi yhteinen rukous! Seurasi useita tervehdyspuheita, Namibian kirjastolaitoksen johtajatar Veno Kauaria ja Kirjastot ja kehitys -hankkeen projektipäällikkö Marjatta Lahti kertoivat projektista. Sen jälkeen Tansanian kirjastokoulun opettaja Mussa Sonyo kertoi heidän tarjoamastaan opetuksesta ja Eva Costiander-Hulden puhui Suomen ja Namibian korkeakoulujen yhteistyöhankkeista. Paula Niemi Vantaalta puhui upeasti lukemisen ilosta ja espoolaiset opettajat Arja ja Henna kertoivat lukemiskasvatuksesta ja Lukeminen tekee hyvää -hankkeestaan. Sen jälkeen oli minun vuoroni kertoa Kirjastoreitin mobiilitehtävistä. Esityksemme kiinnostivat kovasti osallistujia. 

Ruokatauon jälkeen osa porukasta lähti tutustumaan läheiseen kouluun ja me muut jäimme kuuntelemaan namibialaisten ja tansanialaisten esityksiä, jotka olivatkin hyvin innostavia. Teemoina olivat koulutus ja hakeutuvat kirjastopalvelut. Seminaarin päätteeksi taas laulettiin kansallislaulut ja rukoiltiin, minkä jälkeen tutustuimme hienoon kirjastotaloon. Kirjastorakennus oli todella upea. Se on valmistunut kuukausi sitten, kirjaston oli suunnitellut joku paikallinen arkkitehti ja maksanut amerikkalainen Millenium-säätiö. Kävijöitä oli todella paljon, joka puolella lapsia ja nuoria lukemassa kirjoja, tekemässä koulutehtäviään ja käyttämässä internettiä.

Ulkona saimme katsoa aikuisten naisten tanssiesityksen. Paikalla oli myös muutama herero-nainen pukeutuneina kansallisasuihin.

Palasimme taas majapaikkaamme uimaan ja vaihtamaan vaatteita. Uima-altaalla pidimme myös pienet lauluharjoitukset konferenssin yhtistä iltajuhlaa varten. Yhteinen päivällinen konferenssin osallistujien kesken pidettiin Ondangwassa. Syönnin jälkeen järjestäjät organisoivat pöytäkunnittain tutustumisleikin, jossa jonkun satunnaisesti valitun henkilön piti esitellä joku pöytäseurueeseen kuuluva. Joillekin pöytäseurueille tai muuten vaan valituille määrättiin erilaisia tehtäviä, jotka olivat laulua ja tanssia. 

Meidänkin kuoromme esiintyi peräti kaksi kertaa. Lopuksi hankkeen projektipäällikkö Marjatta Lahti, projektityöntekijä Minna Koskinen ja Oshakatin kirjastossa tämän syksyn vapaaehtoisena työskentelevä Sini Mäkinen kiittivät osallistujia ja antoivat lahjoja.

Pohjois-Namibiaan

Taas käytiin uimassa ennen lähtöä. Yhdeksältä lähdimme koko porukka katsomaan kaupungissa olevaa ulkoilmamuseota. Se olikin hieno kokemus, varsinkin kun mukanamme olevat namibialaiset Sabine, Tio ja Namu kertoivat meille tarkemmin pohjoisnamibialaisten asumisjärjestelyistä ja perhe-elämästä. He kaikki ovat kotoisin Ambomaalta eli maan pohjoisosista ja heidän perheensä asuu samankaltaisissa taloissa kuin mitä näimme.

Museon jälkeen pysähdyimme ihmettelemään Oshikoto-järveä, joka sijaitsee sekin lähellä Tsumebia. Pinta-alaltaan hyvin pieni järvi on ainakin 120 metriä syvä, sen syvemmälle ei ole tehty mittauksia. Järven pohjassa on paljon romuttuneita aseita, joita saksalaiset jättivät jälkeensä hävittyään Namibian Etelä-Afrikalle vuonna 1915. Kuvassa näkyy toisen auton kuljettajamme Namibian yliopiston kirjatosta ja matkallamme mukana ollut kirjastonhoitaja Sabine.

Vajaan parinsadan kilometrin päässä pysähdyimme vierailemaan Omuthiyan kunnankirjastoon. 

Ihmettelimme kirjaston työhuoneessa olevia kirjapinoja, joissa oli eri tasolle tarkoitettuja englanninkielisiä matematiikan, yhteiskuntaopin ja maantiedon oppikirjoja. Kävi ilmi, että kirjat olivat aikuisia varten. Alueella on paljon ihmisiä, jotka sekä lukevat että puhuvat englantia hyvin huonosti, jos lainkaan. Maaseuduilla etenkin vanhemmat ihmiset usein puhuvat vain paikallisia kieliä, mikä aiheuttaa esteitä esim. työnhaussa. Kirjasto pyrkiikin aktiivisesti auttamaan näitä ihmisiä järjestämällä aikuisille englanninkielistä opetusta.

Matka pohjoiseen oli hyvin kiinnostava. Teiden varsilla näkyi samantapaisia asumuksia kuin olimme nähneet museoalueella. Oljista tai aaltopellistä tehdyt majat tai hökkelit oli ympäröity aidalla, joka useimmiten oli puuta, usein myös peltiä tai joskus jopa tiiliä. Asumukset olivat yleensä pyöreitä. 

Ympäristö oli roskaista, mitä ei voi sanoa Windhoekin alueesta. Joka puolella näkyi kasoittain muovipulloja ja -pusseja, tölkkejä, autonromuja ja rakennusjätettä. 

Teiden vierustoilla ja teillä kuljeskeli laumoittain vuohia, aaseja ja lehmiä, joskus näki hevosenkin. Maisema oli karua hiekkamaata, puita oli vähän, kasveja tuskin ollenkaan. 

Pieniä kyliä oli muutaman kilometrin välein. Niiden lähistöllä oli joitakin asumuksia, itse kylissä saattoi olla kymmenkunta taloa. Niin pientä kylää ei ollut, etteikö siellä olisi ollut yhtä tai useampaa baaria.

Alkoholinkäyttö onkin Namibiassa iso ongelma. Baareissa istui yksinomaan miehiä. Naisilla on kädet täynnä työtä, kun heidän pitää huolehtia pienistä viljelyksistä, ruuanlaitosta, vaatteista ja kodista. Vähän väliä näkyi teillä pikkukoululaisia siisteissä koulupuvuissaan. Kaikesta huomaa, että Namibia on nuorten ihmisten maa.

Ongwedivassa me suomalaiset matkailijat erosimme muusta porukasta ja lähdimme etsimään syötävää. Päädyimme paikallisen kauppakeskuksen pikaruokalaan nimeltä Hungry Lion. Söin siellä kanankoipia. Oli sekin kokemus, pikaruokalat eivät ole minun alaani. Ostoskeskuksesta ostin itselleni mekon. Lähdimme sitten etsimään hotelliamme, mikä ei ollutkaan ihan helppoa. Saimme varmaan tunnin ylimääräisen kiertoajelun, kunnes viimein saavuimme Mango Guesthouseen. Niin pian kuin mahdollista syöksyimme pienenpieneen uima-altaaseen, jota ympäröivät mangopuut. Porukkamme opettajajäsen Minna opetti meille uusia uima-allastemppuja. Hän halusi saada kirjastotädit liikkeelle, ja sehän onnistui mainiosti.  

Illallisen söimme majatalon ravintolassa. Siitä tulikin aika tunnelmallinen tilaisuus, kun sähköt menivät poikki kesken ruokailun. Ruuantulokin vähän kesti, mutta sen sijaan annosten koossa ei ollut valittamista. Loppukahvi oli niin suuri, että tänä yönä varmaan tule ollenkaan uni.

Okahandjassa ja Tsumebissa

Aamulla käytiin taas uimassa huonekaveri Hannelen kanssa. Aamiaisen jälkeen lähdimme kahdella autolla pohjoista kohti. Minä ja helsinkiläinen Maisku siirryimme toiseen autoon, jossa oli kolme namibialaista kirjaston työntekijää, kolme tansanialaista vierasta ja Kirjastot ja kehitys -hankkeen projektista vastaavat.

Ensimmäinen pysähdyspaikkamme oli vajaan tunnin matkan päässä oleva Okahandjan kaupunki, jonka kirjastossa vierailimme. Kirjasto oli ulkoa komea, mutta sisältä aika vaatimaton. 

Parasta kirjastossa oli lastenosasto, jonka seinällä oli iso värikäs maalaus. Lasten tila oli muutenkin kauniisti maalattu ja kalustettu ja siellä oli paljon uusia kirjoja. Kirjastossa oli kirjoja sekä afrikaansilla, saksaksi että englanniksi. Asiakkaina oli enimmäkseen englannin kielellä lukevia lapsia ja nuoria. 

Samassa kaupungissa kävimme myös markkinapaikalla, jossa myytiin paikallisia käsitöitä.

Jatkoimme matkaa halki savannin. Matkan varrella näimme kirahveja, antilooppeja, seeproja, strutseja, paviaaneja, mangusteja, pahkasikoja, tunnistamattomia petolintuja ja muita lintuja. Matkalla oli muutakin ihmeteltävää kuin eläimet. Tien vierellä näkyi isoja termiittikekoja. Puissa roikkui kummallisen näköisiä linnunpesiä. Maisema oli karu ja kivinen. Savannin takana näkyi erikoisen mallisia vuoria. Lähempänä Tshumebia aloimme nousta korkeammalle. 

Tsumebiin tulimme puoli viiden aikoihin. Menimme saman tien uima-altaaseen virkistäytymään ja harjoittelemaan kuviokelluntaa. 

Sen jälkeen lähdimme Pirjon kanssa kaupunkia katsomaan. Pistäydyimme juomaan oluet pieneen kahvilaan ja saimme tutustua baarinpitäjään Fransescaan. Hän oli naimisssa vanhemman saksalaisen miehen kanssa ja haaveili pääsystä tapaamaan isäänsä Italiaan. Hän innostui kovasti, kun kuuli meidän olevan kirjastonhoitajia ja halusi heti lahjoittaa jollekin kirjastolle viisi isoa puulaatikollista saksankielisiä kirjoja. Lupasimme selvittää, voisiko joku kirjasto vastaanottaa kirjat.

Illallista oli tarkoitus syödä hotellimme ihanalla pihamaalla. Yössä tuoksui huumaavasti oleanteri ja jakaranda, puutarhassa oli myös joulutähtiä ja erilaisia palmuja. Sade kuitenkin yllätti meidät ja siirryimme sisälle syömään. Illallisen jälkeen vietimme kuitenkin vielä yhdessä hetken puutarhassa ja yritimme sulatella kokemuksiamme.

Ensimmäinen päivä Windhoekissa

Maanantaina aloitimme päivän vierailulla Namibian yliopiston kirjastoon. Yliopisto sijaitsee muutaman kilometrin päässä keskustasta, kampuksella opiskelee 9000 opiskelijaa. Yliopistolla on kampusalueita ympäri maata, niissä on yhteensä noin 10 000 opiskelijaa. Pääkirjasto oli iso hieno rakennus, lukusaleja oli kahdessa kerroksessa, talo oli täynnä nuoria opiskelijoita. 

Iltapäivällä kävimme kahdella mustien asuinalueella. Katutura on noin 10 kilometrin päässä keskustasta. Alueen synnyn tausta on, että köyhä musta väestö joutui muuttamaan aiemmalta asuinalueeltaan, kun kaupunkia haluttiin laajentaa. Katutura tarkoittaa "paikkaa, jonne emme jää". Siellä on tuhansia aaltopellistä kyhättyjä pieniä taloja. Alueen keskellä on koulu ja sosiaalikeskus, jossa on toiminut pieni kirjasto. Nyt sosiaalikeskuksen ja koulun viereen tulee uusi kirjastorakennus, jossa on monenlaisia tiloja opiskeluun, pienille lapsille, kirjoille ja tietokoneille.

Seuraavaksi vierailimme Greenwell Matongon slummialueella. Suomalainen Kirjastokaista on tehnyt Greenwell Matongon kirjastosta hienon dokumentin "Portti maailmaan". Tapasimme kirjastossa elokuvassa esiintyneet Annan ja Trevianin ja saimme kuulla paljon kirjaston toiminnasta. Meille esiintyi myös kirjaston perustama tyttöjen tanssiryhmä.

Palattuamme hotellille ehdimme käväistä uima-altaalla virkistäytymässä, ennen kuin lähdimme Suomen suurlähetystöön tapaamaan suurlähettiläspariskuntaa.

Ilta päättyi ylen runsaisiin syöminkeihin Kalahari Sands -ravintolassa. Ravintolan yläkerrasta näkyi hienosti kaupungin valot. Vaikutelmia yhdelle päivälle kertyi melkeinpä liikaakin.