keskiviikko 15. lokakuuta 2014

Pohjois-Namibiaan

Taas käytiin uimassa ennen lähtöä. Yhdeksältä lähdimme koko porukka katsomaan kaupungissa olevaa ulkoilmamuseota. Se olikin hieno kokemus, varsinkin kun mukanamme olevat namibialaiset Sabine, Tio ja Namu kertoivat meille tarkemmin pohjoisnamibialaisten asumisjärjestelyistä ja perhe-elämästä. He kaikki ovat kotoisin Ambomaalta eli maan pohjoisosista ja heidän perheensä asuu samankaltaisissa taloissa kuin mitä näimme.

Museon jälkeen pysähdyimme ihmettelemään Oshikoto-järveä, joka sijaitsee sekin lähellä Tsumebia. Pinta-alaltaan hyvin pieni järvi on ainakin 120 metriä syvä, sen syvemmälle ei ole tehty mittauksia. Järven pohjassa on paljon romuttuneita aseita, joita saksalaiset jättivät jälkeensä hävittyään Namibian Etelä-Afrikalle vuonna 1915. Kuvassa näkyy toisen auton kuljettajamme Namibian yliopiston kirjatosta ja matkallamme mukana ollut kirjastonhoitaja Sabine.
Vajaan parinsadan kilometrin päässä pysähdyimme vierailemaan Omuthiyan kunnankirjastoon. 
Ihmettelimme kirjaston työhuoneessa olevia kirjapinoja, joissa oli eri tasolle tarkoitettuja englanninkielisiä matematiikan, yhteiskuntaopin ja maantiedon oppikirjoja. Kävi ilmi, että kirjat olivat aikuisia varten. Alueella on paljon ihmisiä, jotka sekä lukevat että puhuvat englantia hyvin huonosti, jos lainkaan. Maaseuduilla etenkin vanhemmat ihmiset usein puhuvat vain paikallisia kieliä, mikä aiheuttaa esteitä esim. työnhaussa. Kirjasto pyrkiikin aktiivisesti auttamaan näitä ihmisiä järjestämällä aikuisille englanninkielistä opetusta.

Matka pohjoiseen oli hyvin kiinnostava. Teiden varsilla näkyi samantapaisia asumuksia kuin olimme nähneet museoalueella. Oljista tai aaltopellistä tehdyt majat tai hökkelit oli ympäröity aidalla, joka useimmiten oli puuta, usein myös peltiä tai joskus jopa tiiliä. Asumukset olivat yleensä pyöreitä. 
Ympäristö oli roskaista, mitä ei voi sanoa Windhoekin alueesta. Joka puolella näkyi kasoittain muovipulloja ja -pusseja, tölkkejä, autonromuja ja rakennusjätettä. 
Teiden vierustoilla ja teillä kuljeskeli laumoittain vuohia, aaseja ja lehmiä, joskus näki hevosenkin. Maisema oli karua hiekkamaata, puita oli vähän, kasveja tuskin ollenkaan. 
Pieniä kyliä oli muutaman kilometrin välein. Niiden lähistöllä oli joitakin asumuksia, itse kylissä saattoi olla kymmenkunta taloa. Niin pientä kylää ei ollut, etteikö siellä olisi ollut yhtä tai useampaa baaria.

Alkoholinkäyttö onkin Namibiassa iso ongelma. Baareissa istui yksinomaan miehiä. Naisilla on kädet täynnä työtä, kun heidän pitää huolehtia pienistä viljelyksistä, ruuanlaitosta, vaatteista ja kodista. Vähän väliä näkyi teillä pikkukoululaisia siisteissä koulupuvuissaan. Kaikesta huomaa, että Namibia on nuorten ihmisten maa.

Ongwedivassa me suomalaiset matkailijat erosimme muusta porukasta ja lähdimme etsimään syötävää. Päädyimme paikallisen kauppakeskuksen pikaruokalaan nimeltä Hungry Lion. Söin siellä kanankoipia. Oli sekin kokemus, pikaruokalat eivät ole minun alaani. Ostoskeskuksesta ostin itselleni mekon. Lähdimme sitten etsimään hotelliamme, mikä ei ollutkaan ihan helppoa. Saimme varmaan tunnin ylimääräisen kiertoajelun, kunnes viimein saavuimme Mango Guesthouseen. Niin pian kuin mahdollista syöksyimme pienenpieneen uima-altaaseen, jota ympäröivät mangopuut. Porukkamme opettajajäsen Minna opetti meille uusia uima-allastemppuja. Hän halusi saada kirjastotädit liikkeelle, ja sehän onnistui mainiosti.  

Illallisen söimme majatalon ravintolassa. Siitä tulikin aika tunnelmallinen tilaisuus, kun sähköt menivät poikki kesken ruokailun. Ruuantulokin vähän kesti, mutta sen sijaan annosten koossa ei ollut valittamista. Loppukahvi oli niin suuri, että tänä yönä varmaan tule ollenkaan uni.

2 kommenttia:

  1. Maija, ihana kuva sinusta siellä elefanttien ja seebrojen seassa, vaikkakin kuvien.

    VastaaPoista
  2. Kiitos, minustakin se on tosi hieno. Kuva on Salmenin Pirjon ottama.

    VastaaPoista